keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Hei!


Teemanamme on itsenäisyyspäivän tanssit.

Neljäsluokkalaiset ovat harjoitelleet todella ahkerasti, myös erityisoppilaat pääsivät mukaan harjoituksiin ja tansseihin. Tanssipäivänä oppilaat olivat pukeutuneet juhlavaatteisiin. Tanssimme ensin vanhemmille ja sitten koko koululle. Tansseja oli yhteensä kuusi, jotka olivat Kehruuvalssi, Kikapoo, Jiffy mixer, Tiputanssi, Rokki ja Letkajenkka.

Menimme Finlandia-talolle tilausbussilla. Kesti tunti, että pääsimme portaita pitkin saliin. Kättelimme ylipormestari Jussi Pajusta. Saimme myös Finlandia-talolla pieniä maistiaisia ja boolia. Ruoan teemana oli ilo. Yllätysartistina oli Elastinen. Kun hän saapui lavalle niin kaikki rupesivat huutamaan ja kiljumaan. Esityksen jälkeen oli tanssien vuoro. Siellä oli niin ahdasta, että ei melkein mahtunut tanssimaan, mutta oli silti hauskaa.  Lapsia oli tuhansia ja siksi ei mahtunut tanssimaan.

Oli hyvä idea järjestää tällainen tapahtuma neljäsluokkalaisille, koska se kunnioittaa Suomen itsenäisyyttä.

 
Terveisin Jenni Liimatta ja Reea Rustholkarhu 4B