Syyskuu on alkanut ja koulun työ päässyt todelliseen vauhtiin. Kolmannen kokonaisen kouluviikon maanantaina satoi vettä ja kuului jo muutama soraäänikin. Arki oli saapunut! Enimmäkseen kuitenkin kuuluu ja näkyy oppilaita innokkaassa työn touhussa posket punaisina.
Näin eräänä päivänä lasikäytävällä poikia nahistelemassa ja menin kysymään, mitä tapahtuu? Pojat sanoivat, että tekevät vain yhtä ruotsin juttua. Ja niin tekivätkin ja heillä oli Padi edessään. Ehkä tekivät opetusvideota sanasta förlåt.
Oppilaita on muutenkin näkynyt pitkin kouluja pienissä ja isommissa ryhmissä kuvaamassa ja hankkimassa tietoja padien kanssa. Valitettavasti meillä on koko koululle vain 20 padia käytössä tällä hetkellä, mutta lukuvuoden aikana hankimme niitä lisää. Toivomme, että saamme myös lisää kannettavia tietokoneita. Koulun vanhat pöytäkoneet ovat enimmäkseen tiensä päässä ja tietokoneluokkaa meillä ei enää ole.
Positiivista on kuitenkin se, miten kova käyttöaste meidän teknologialla tällä hetkellä on ja miten tehokkaasti siirrytään välineestä toiseen. Sillä emme ole hylänneet toki kynää ja paperiakaan. Emmekä kirjoja. Eräs ekaluokkalainen olikin mennyt opettajansa luo paksu Harry Potter- kirja kainalossaan, ja pyytänyt, voisiko opettaja opettaa hänet lukemaan, että hän saisi selville, mitä tässä lukee. Ja oppilas oli näyttänyt opettajalle 700- sivuisen kirjan ensimmäistä sanaa. Olen varma, että tämä opettaja myös toteuttaa oppilaansa toiveen, ennen pitkää. Se opettelukin alkaa A- kirjaimesta edelleen. Eräs pikkuoppilas teki hienon A- kirjaimen taululle ja sanoi minulle: ”Katsos tätä, pormestari!” A oli hieno, vaikka en ihan pormestari olekaan.
Oppimisympäristöt vaativat myös päivittämistä. Koitamme yhdessä tehdä tiloistamme niin toimivia ja hyviä kuin mahdollista. Siihen liittyen meillä oli koulun pihalla tänään roskalava, jonne vietiin vanhoja kalusteita ja sekalaista romua, jota koulunkin nurkkiin kertyy. 6A:n oppilaat olivat auttamassa tavaroiden kuljetuksessa roskalavalle ja varastojen järjestelyssä. Roskalavan hakija ihmetteli, kun kerroimme, että olemme tuoneet tavarat yhdessä oppilaiden kanssa. Miksi ihmeessä pitäisi estää lapsia tekemästä arkisia työtehtäviä, kun he palavat innosta ja ylpeydestä saadessaan olla mukana? Olemme mukana myös liikkuva koulu- hankkeessa ja minusta työpedagogiikka voisi hyvin olla osa sitä. On tärkeää, että saa osallistua, tehdä ja vaikuttaa omaan ympäristöönsä ja sen viihtyisyyteen.
Niin, että meillä on koulu lähtenyt hyvin käyntiin ja minä olen joka päivä iloinen ja ylpeä koko värikkäästä ja räiskyvästä porukastamme!
Kirsi Myllymäki
rehtori
sunnuntai 4. syyskuuta 2016
perjantai 3. kesäkuuta 2016
tiistai 31. toukokuuta 2016
Vintin retkipäivä
Olimme retkellä Kivinokassa kolmasluokkalaisten kanssa. Lapset saivat koululta evästä, mutta kotoa sai myös
ottaa evästä mukaan. Lapset saivat englanninkielisiä tehtäviä, jossa piti etsiä asioita jotka piti kirjottaa englanniksi. Lopussa oli vapaa-aikaa, jotkut pelasivat jalkapalloa,
jotkut hyppivät narua ja jotkut leikkivät intiaaneja. Kaikilla oli kiva päivä.
T. Joanna ja Viivi, 3C
![]() |
| Ryhmien muodostaminen. |
![]() |
| Evästauko |
![]() |
Oli vapaa-aika
|
perjantai 20. toukokuuta 2016
Oppilaskunnan Retki TLK (Taitoliikuntakeskus) 17.5.2016
Oppilaskunta oli retkellä Taitoliikuntakkeskusessa 17.5.
Koululta Lähdettiin suunnilleen klo 8.55, ja Tultiin kohteeseen noin klo 10.00.
Kun oltiin päästy sisään TLK:seen, meidät ohjattiin pukuhuoneeseen johon me
voisimme laittaa tavaramme. Sen jälkeen kun saatiin laitettua tavaramme
kaappeihin, meidät ohjattiin punaiselle joustomatolle jossa meille kerrottiin
päivän aikataulu. Kun aikataulu oli kerrottu, meidät jaettiin kahteen ryhmään
jossa meitä ohjattaisiin ensimmäinen tunti. Toisessa ryhmässä oltiin tehty rata
jota pitkin meidän piti mennä, ja taas toisessa ryhmässä ohjattiin
trampoliineillä hyppimistä.
Ohjausten jälkeen me saatiin liikkua TLK:ossa ihan vapaasti,
mutta me ei saatu mennä trapetsitaitelijoiden tielle. Kun oltiin saatu tehdä tunti
kaikkea hyppimistä pomppimista, me alettiin lähteä pois. Ennen kuin lähdettiin
pois kokonaan mentiin syömään eväitä lähellä olevaan puistoon.
Opastajat kertovat päivän ohjelman
Ensimmäinen lämmittelyleikki
Toisen ryhmän taitorata
trampoliinilla hyppelyä
lounastauko puistossa
T.Elias 6A, Oppilaskunnan jäsen
maanantai 2. toukokuuta 2016
Konsertti Onnitalossa
Onnitalo on vanhusten palvelutalo Tammisalossa. 1B ja 2B harjoittelivat koko kevään ahkerasti niin perinteisiä kuin uusiakin lauluja, joilla lähdimme ilahduttamaan talon asukkaita.
Meidän luokka ja 2B lähdimme laulamaan vanhainkotiin lauluja, esimerkiksi Peipon pesä, Kuukaudet, Kettu ja korppi, Peppi Pitkätossu Lopuksi lauloimme Suvivirren. Vanhukset tykkäsi tosi paljon meidän lauluista ja saimme karkkikorista kaksi karkkia.
Maija 1B
Me oltiin 1B:n ja 2B:n kanssa Onnitalossa. Me mentiin sinne bussilla. Me laulettiin siellä yhdeksän laulua. Me osattiin kaikki laulut ulkoa. Satu-laulussa oli erikseen solistit Iida, Sissi ja Aava. Me tykätään eniten Kevätlaulusta. Yleisö tykkäsi paljon meidän laulusta. Kaikki taputtivat lopussa. Laulujen jälkeen me saatiin pienet herkut.
Vilja ja Loviisa 1B
Meidän luokka ja 2B lähdimme laulamaan vanhainkotiin lauluja, esimerkiksi Peipon pesä, Kuukaudet, Kettu ja korppi, Peppi Pitkätossu Lopuksi lauloimme Suvivirren. Vanhukset tykkäsi tosi paljon meidän lauluista ja saimme karkkikorista kaksi karkkia.
Maija 1B
Me oltiin 1B:n ja 2B:n kanssa Onnitalossa. Me mentiin sinne bussilla. Me laulettiin siellä yhdeksän laulua. Me osattiin kaikki laulut ulkoa. Satu-laulussa oli erikseen solistit Iida, Sissi ja Aava. Me tykätään eniten Kevätlaulusta. Yleisö tykkäsi paljon meidän laulusta. Kaikki taputtivat lopussa. Laulujen jälkeen me saatiin pienet herkut.
Vilja ja Loviisa 1B
maanantai 25. huhtikuuta 2016
Unicef-kävely
Viime lauantaina vietettiin meidän koulun perinteistä Unicef-päivää. Unicef-kävelypäivänä koulusta saadaan kamelipassit, joihin laitetaan tarroja sen mukaan mitä kävellään/juostaan. Reitti kulkee Tuorinniemen ja Kartanonpuiston välisellä alueella. Jokaisen osallistujan vanhemmat antavat rahaa tarrojen määrän mukaan hyväntekeväisyyteen.
Kun palataan kouluun lapset syövät koulusta saatuja eväitä. Sen jälkeen lapset ja vanhemmat saavat kierrellä koulun kevätnäyttelyssä.
Koulussa on järjestetty vanhempainyhdistyksen buffet, josta kaikki voivat ostaa herkkuja. 5A oli järjestänyt makkaranpaistokojun koulun pihalle, jolla kerättiin rahaa 5A:n leirikoulua varten.
Kiitos kaikille hyvästä päivästä!
t. Joni V. ja Elli
perjantai 1. huhtikuuta 2016
Sählyturnaus 2016
Viime viikolla koulussamme oli sählyturnaus, joka järjestetään
joka vuosi. Pelattiin luokka-asteittain, eli jokaiselta luokka-asteelta oli
yksi voittajaluokka. Ne, jotka eivät pelanneet, kannustivat joukkueitaan ja
loivat samalla saliin hyvän tunnelman.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



