tiistai 24. huhtikuuta 2018

Yhteistyötä yleis- ja erityisopetuksen kesken syyskaudella 2018. (Luokat 2 D ja M) Yhteistyömuotoina olivat mm. opintoretki Herttoniemen kartanon puistoon, pelihetket luokassa ja liikuntatunti Tuorinniemen uimarannalla.





Meidän luokat meni kartanonpuistoon. Me leikittiin jotain kivaa.
me mentiin kouluun kello 11,30. Ennen kun me mentiin koululle me
nähtiin kaatunut puu. Oli ihan sika lämmin. Mutta meillä oli kivaa.






Olimme syksyllä Herttoniemen kartanon puistossa 
.Siellä oli monta geometristä kuviota.
 Sää oli hyvin aurinkoinen. Olimme siellä Ilkan luokan kanssa.





Olimme Herttoniemen kartanolla retkellä. 
Siellä oli aurinkoista. Olin kavereiden kanssa.




Pituushyppyä uimarannalla.



Ryhmien yhteisellä pelitunnilla M-luokassa

maanantai 18. joulukuuta 2017

14.12. virolaiset vierailulla






Virolaiset oli meidän koulussa vierailulla. Mukana oli kahdeksan 6.-luokkalaista ja kaksi opettajaa.
Teimme heille tehtäviä, ja näytettiin koulua, kävimme myös virolaisten kanssa syömässä. 4.-luokkalaiset opettivat virolaisille itsenäisyys tansseja. Yksi tehtävistä oli se että nimesimme eri luurangon osia viroksi suomeksi ja englanniksi.


Kävimme myös 16.11 Tallinnassa heidän koulussa, ja heillä oli myös meille tehtäviä, meille tehtiin QR-koodeja, koodit scannattiin yhdellä sovelluksella, koodeissa oli tehtäviä, mihin meidän piti vastata. Kouluvierailun jälkeen käytiin vanhassa kaupungissa syömässä jäätelöä ja paluumatkalla nautittiin seisovasta pöydästä mistä löytyi














keskiviikko 22. marraskuuta 2017

5C opintokäynti Desingmuseoon


Menimme luokkamme kanssa Desingmuseoo. Siellä oli vanhoja muotoiltuja suomalaisia esineitä ja asioita. Varmaankin koko luokan lempi paikka oli huone, jossa oli taika hiekkaa. Siellä oli myös pallotuoli, johon kaikki halusivat istua. Disainmuseossa oli myös Applen vanhin kone, jos siihen pöytään koski, niin se laukaisi hälytyksen. Siellä oli myös VR-lasit jota, yksi meidän luokan tytöistä sai kokeilla. Disainmuseossa oli myös selkäreppuun laitettava kamera, jolla kuvattiin google mapsiin, se kuulemma painoi yli kymmenen kiloa. Kävimme myös huoneessa josta pääsi katsomaan koko maailmaa mutta se oli piirretty. Siellä oli, myös ase jota oli käytetty talvi sodassa. Disainmuseon yläkerrassa oli myös emojiseinä jossa, oli monta erilaista emojia. Näimme myös pahvisen Googleauton, joka oli kiinni seinässä. Sen oikea versio ei ollut kuulemma mahtunut ovista sisään. 












                       5C LUOKAN OPINTOKÄYNTI EDUSKUNTATALOLLE


Kävimme kaksi viikkoa sitten eduskuntatalolla.










Turvatarkastus  oli  samanlainen kuin lentokentällä.









Yhdessä huoneessa oli hieno pienoismalli eduskunta talosta ja sen ympäristöstä.





Hissit liikkuivat koko ajan ja sinne hypättiin sisälle eli siinä ei ollut ovia.




Siellä oli hienot salit ja yhdessä oli monista presidenteistä rintakuvat. Istunto sali oli suuri, ja siellä oli paljon istuma paikkoja. Se oli hienon näköinen,  remontin jälkeen.  Salit olivat marmorisia.  Eduskunnan vieressä on pikkuparlamentti jossa oli lisää työntekijöitä  jotka eivät mahtuneet eduskuntataloon. Eduskuntatalossa oli kuitenkin paljon toimistohuoneita, joissa oli paljon työntekijöitä. Sinne oli pitkä matka mennä ja tulla takaisin koululle. Matkalla näimme hienoja vanhan aikaisia taloja. Kävimme katsomassa pikkuparlamenttia. Se oli aika hienon näköinen. 




5C

perjantai 2. kesäkuuta 2017

Mediatiimin kesäloman toivotus

Mediatiimi on ahkeroinut tänä vuonna koulun arjen ja tapahtumien dokumentoimisessa, somekanavien päivittämisessä ja viimeisenä kevätjuhlan tekniikan puolen huolehtimisesta. Mediatiimin jäsenet saivat kunniankirjan ansiokkaasta toiminnasta. Kävimme ostamassa jokaiselle pientä herkkua, hyvästellyt kuudesluokkalaisia mediatiimiläisiä ja nauttinut viimeisistä mediatiimin hetkistä ennen lomaa.  
 
Toivotamme kaikille hyvää kesää!







Kevätjuhla


 Ekaluokkalaiset ja kuudesluokkalaiset järjestivät hieno kevätjuhla, jossa on paljon muistoja menneestä ajasta. On vanhanajan lauluja, leikkejä ja musiikkia. Toivottavasti niin vanhemmat kuin oppilaat ovat nauttineet esityksistä. Alla muutamat kuvat kevätjuhlan esityksistä.