keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Suomi 100 -ilmiöjakso

Kaikki koulumme oppilaat opiskelivat Suomi 100 -ilmiötä ilmiöviikolla ennen pääsiäislomaa. Osa lähestyi ilmiötä historiallisten tapahtumien kautta, toiset taiteen kautta ja toiset taas kulttuuriperinteiden kautta. Ilmiöjakson aikana oppilaat tekivät monen moisia tutkimuksia ja erilaisia tuotoksia liittyen ilmiöön. Tuotokset ovat esillä koulun kevätnäyttelyssä tämän viikon lauantaina. Käykää ihmeessä kurkkimassa meidän koululla, mitä kaikkea hienoja töitä lapset ovat tehneet ahkerasti lukuvuoden aikana.

Ilmiöjakson lopussa pidettiin vanhan ajan koulupäivä. Lapset kuin aikuisetkin pukeutuivat ja käyttäytyivät entisajan koulumaailman mukaisesti. Vanhan ajan koulupäivänä lapset harjoittelivat kaunokirjoitusta, tutustuivat dokumenttien kautta entisajan kouluun, jatkoivat omia ilmiötöitä loppuun, harjoittelivat tekemään välkkäjonon entisajan mukaisesti tyttö-/poikajonoon, opettajat tarkistivat oppitunnin alussa oppilaiden kynnet (se oli joillekin aika jännittävää), jumpattiin ja laulettiin vanhanajan maakuntalauluja. Päivä oli ikimuistoinen. Niin aikuisilla kuin lapsilla oli hauskaa.

Oppilaat tekivät tutkimuksia ja ryhmätöitä. 

Osa luokista  kävivät ilmiön ahertamisen ohella Liikuntamyllyssä liikkumassa. 

Ilmiöjakson tuotosten esillepano ja vanhan ajan koulupäivän järjestely ennen koulupäivää.

Vanhan ajan koulupäivän toiminnat.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti