torstai 28. toukokuuta 2015

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Talvi! Urheilu! Aurinko!

Koulullamme vietettiin keskiviikkona 11.2.2015 jo perinteeksi muodostunutta Talviurheilupäivää. Mediatiimi ikuisti aurinkoisen vauhdikkaita tunnelmia Talman laskettelumäessä, oman koulun luistelukentällä sekä Tuoriksessa, joka täyttyi punaposkisista mäenlaskijoista.





























tiistai 10. maaliskuuta 2015

Muutetaan koulua yhdessä!


Muutetaan koulua yhdessä!

 

Maailma muuttuu hurjaa vauhtia!  Teknologia on tullut vauhdilla mukaan arkeen, niin lapsilla kuin aikuisillakin. Maailma on kansainvälistynyt nopeasti ja kielitaidon merkitys on kasvanut. Tietoa on valtavasti, mutta mistä tietää, mikä on totta ja mikä värittynyttä? Ihmiset verkottuvat toistensa kanssa niin sosiaalisessa mediassa kuin välittömässäkin vuorovaikutuksessa. Vuorovaikutustaidot ovat entistä tärkeämpiä. Vanhoja ammatteja katoaa ja uusia tulee tilalle. Mille alalle nuoren kannattaa kouluttautua?  Mitkä taidot ovat tulevaisuudessa ratkaisevia ja tärkeitä?

Koulu on keskeinen toimija tulevaisuuden rakentamisessa. Siksi olemme edellä mainittujen kysymysten ääressä, kun teemme työtä koulussa lasten kanssa. Opetussuunnitelma uudistuu syksystä 2016. Koulun henkilökunta on juuri tällä hetkellä rakentamassa uutta opetussuunnitelmaa ja työstämässä tulevaisuuden koulua. Olemme myös pohtimassa, miten oppimisympäristömme tukisi parhaiten yhdessä oppimista ja kaikkien oppilaiden mukanaoloa koulun arjessa.

Me emme voi tehdä riittävän hyvää työtä ilman oppilaita ja vanhempia. Me haluamme kuulla, millaisia toiveita ja ajatuksia koulusta on niillä, joita varten koulu on. Koulu on oppilaita varten!

Haastankin kaikki perheet pohtimaan ja käymään keskustelua siitä, millainen tulevaisuuden koulun pitää olla. Millainen tapa opettaa tukee tulevaisuuden taitoja? Millainen oppimisympäristö valmistaa lapsia tulevaisuuden työelämään? Millaiset välineet tukevat oppimista? Onko koulussa edelleen jäänteitä menneestä maailmasta? Mitkä asiat ovat hyviä ja pysyviä ja joista ei kannata luopua?

Voitte laittaa ajatuksianne wilma- viestinä, sähköpostina, tai kertoa ajatuksista kun tapaamme ja toimimme yhdessä koululla.

Voitte myös seurata ajatuksiani Twitterissä @KirsiMyllymaki Olen siellä omana itsenäni ajattelemassa ja kommentoimassa monimutkaista maailmaa kasvatuksen näkökulmasta.  Tervetuloa mukaan!

 

Muutos kävelee kouluun joka aamu oppilaiden mukana!

 

Yhteistyöstämme iloiten,

Kirsi Myllymäki

Rehtori

maanantai 26. tammikuuta 2015

Mobiilipeliä rakentamassa

Peliohjelmointikerhossa on rakennettu syksyn aikana mobiilipeliä. Mobiilipeli on rakennettu ActionTrack-ohjelman avulla. Se kertoo henkilöstä, joka lähtee avaruuteen etsimään (kuvitteellista) harvinaista verboniittiä, mutta joutuukin haaksirikkoon.

 
Pelissä pelaajan on tarkoitus kulkea rastilta rastille. Rastit ovat Aurinkokunnan planeettoja avaruudessa. Pelissä kuljetaan koulumme pihalla ja sen lähistöllä. Pelissä oppii enemmän planeetoista ja Aurinkokunnastamme. Pelin alussa tulee intro, joka kertoo pelin idean. Jokaisessa planeetassa on kaksi-neljä kysymystä kyseisestä planeetasta.
 

Pelin aihetta ideoitiin ja ideoista äänestettiin AnswerGarden-ohjelmalla. Tämän jälkeen kaikki kirjoittivat tarinaa yhdessä GoogleDriveen. Tarina muotoutui ensin pelin pohjaksi ja tämän jälkeen aloimme pohtimaan ja toteuttamaan teknisiä ratkaisuja.


 
Peliä rakennettiin vaihe vaiheelta pienen yrityksen tavoin. Vastuualueita oli jaettu ja kaikista ratkaisuista äänestettiin yhdessä. Pidimme taululla myös kirjaa tehdyistä ja kesken olevista vaiheista. GoogleDrive toimi myös alustana keskusteluille ja tiedonkeräykselle. Peliä pelattiin ja korjattiin havaittuja virheitä muutamia kertoja alussa.
 

 
Mobiilipelimme osallistuu 28.1.2015 Mobiilisti maailmaan -hankkeen mobiilipelien suunnittelukilpailuun.

Tässä vielä pelimme alkutraileri:

https://www.youtube.com/watch?v=H-NY82aMFA0








keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Valoa pimeään


Lucia

Aloitimme harjoittelun reilu kuukausi ennen joulujuhlaa.  Harjoittelimme aluksi vain Lucia-laulun sanoja ulkoa.  Myöhemmin menimme harjoittelemaan 6. luokkalaisten kanssa laulua. Kaikilla oli hyvät fiilikset harjoituksissa.
Aloimme myös harjoittelemaan Maa on niin kaunis –laulua, joka laulettaisiin vanhuksille palvelutalossa. Myöhemmin aloimme harjoittelemaan sillalla kävelemistä kaavut päällä.

 Päivää ennen joulujuhlia kävimme Meriportin palvelutalossa laulamassa Lucian ja Maa on niin kaunis. Vanhukset olivat niin liikuttuneita.  
Joulujuhlapäivänä lauloimme Lucian. Ääni vähän hukkui ensimmäisessä  juhlassa, mutta toisessa juhlassa ääni oli tarpeeksi kovaa ja kaunista. Kaikki sujui kuitenkin hyvin.
Noora ja Eveliina 5B

                                                      
 


 12.12.2014 meidän koulun Lucia-kulkue kävi palvelutalo Meriportissa esittämässä Lucian. Sen lisäksi lauloimme myös laulun Maa on niin kaunis.  

Vanhukset tykkäsivät paljon meidän Lucia kulkueesta. Esitys herkisti vanhuksia ja jotkut jopa itkivät esityksemme aikana. Palkkioksi esityksestämme saimme piparit. 

Harjoittelimme Luciaa noin kolme viikkoa ennen esitystä. Pidimme harjoituksia välitunneilla ja usein myös uskonnon tunneilla, jolloin harjoittelimme kulkueessa kävelemistä. Meidän Lucia-kulkueessa oli 16 tyttöä, joista yksi oli Lucia. 

Myös viimevuonna meidän koulun osa viidesluokkalaisista ja kuudesluokkalaisista kävi esittämässä tämän saman Lucian. 
Aino ja Erica 6A 

perjantai 5. joulukuuta 2014

Kemiaa!

 
 
Retki Gadoliniin 
Minä lähdin luokkani 6A kanssa retkelle laboratorio Gadoliniin, joka sijaitsi Helsingin yliopistossa. Tämä oli toinen kerta, mutta oli erilaiset kokeet. Meitä opasti sekä opetti Tanja, Minja ja Vilho. Minä olin a-ryhmässä, eli a-ryhmä meni ensiksi kemian laboratorioon. Siellä tehtiin maidosta liimaa, teimme superpalloja ja lopuksi me koskimme limaan. Lima oli tehty vedestä ja perunajauhoista. Jos limassa seisoi, niin siellä upposi, mutta jos siitä juoksi, niin pysyi pinnalla. Kuka sanoi ettei veden päällä voisi juosta?  
   Sitten menimme toiseen rakennukseen, jossa teimme vain yhden kokeen, maukkaan kokeen. Toisessa kokeessa teimme välipalaa, nimeltään mustikkatrio. Tutkimme kokeessa aineiden pH-arvoa (emäksinen, hapan vai neutraali). Saimme syödä kokeemme lopussa (mustikkatrio). Viimeinen asia ei ollut edes koe vaan pieni oppitunti. Siellä oli hauskaa, kun sai tehdä kokeita. Kannattaisi käydä luokan kanssa. ;)
Ikran 6A

 
Retki Helsingin yliopistoon.  
Meitä vastassa oli kaksi opettajaa Tanja ja Minja. A-ryhmä lähti Minjan mukaan ja b-ryhmä Tanjan mukaan.  A-ryhmäläiset pääsivät kemian luokkaan ensin. Teimme kemian luokassa erilaisia tehtäviä. Teimme itse superpallot, liimaa maidosta, ja saimme myös kokeilla ällölimaa. Ällölima oli tehty perunajauhoista ja vedestä. Tunti loppui ja pääsimme evästauolle joka kesti 30 min. 
        Ryhmät vaihtoivat paikkaa eli a-ryhmäläiset menivät toiseen rakennukseen ja b-ryhmäläiset menivät kemian luokkaan toiseen rakennukseen. Menimme monesta ovesta sisään ennen, kuin pääsimme opetusluokkaan. Aloimme tekemään mustikkatrion. Ensin vatkasimme kerman vaahdoksi ja lisäsimme sokeria, mustikoita ja rahkaa. Siitä siis tuli mustikkarahkaa. Seuraavaksi teimme vaahdon kananmunasta, sokerista ja mustikoista.  
       Huomasimme, että rahkan väri oli erilainen, kuin vaahto. Rahkan väri oli liilaa ja vaahdon väri oli muuttunut siniseksi erilaisten ph-arvojen takia. Rahka oli todella hyvää. 
      Tuntien jälkeen menimme takaisin toiseen rakennukseen mistä olimme tulleet ja odotimme muita oppilaita. Lähdimme sitten 55 numeroisella bussilla ja metrolla takaisin koululle.  
Wilma 6A

 

6a meni 27.11.2014 Yliopistoon Gadoliin. Siellä tehtiin testejä jotka liittyvät erityisesti. kemiaan. Me teimme todella kiinnostavia testejä ohjeiden mukaan. 
     Me menimme ensin metrolla Kalasatamaan ja sitten 55 bussilla. Kun olimme perillä meidät jaetiin kahteen ryhmään. Me tehtiin mustikkatrioa ja se oli hyvää. Mustikka on luonnon indikaattori. Rahkan eri osat värjäytyivät eri värisiksi ph-arvon mukaan.  Sitten me tehtiin hiilidioksiditestiä.  Sen jälkeen me pidimme evästauon, joka kesti puoli tuntia.  
    Sitten me tehtiin liimaa, superpallo ja testattiin ällöä limaa. Liima tehtiin ruokasoodasta, etikasta ja maidosta. Superpallo oli aika vaikea tehdä. Se ei ollut yhtä hyvä kuin kaupasta ostettu. Lima oli tehty perunajauhoista ja vedestä. Katsoimme videon jossa oli kumiallas täytetty limalla ja jos käveli siinä nopeasti, niin ei uppoa, mutta jos seisoo paikallaan, niin uppoaa limaan. Tämä johtui pitkäketjuisista molekyyleistä.
Xinkang 6A 
 
ps. Johan Gadolin oli vuonna 1760 syntynyt suomalainen kemisti ja fyysikko.













Väriaine sekoitettiin "lasiveteen".

tiistai 11. marraskuuta 2014

Yrityskylässä

Helsingin Yrityskylä on Tekniikan museon tiloihin rakennettu pienoiskaupunki ja -yhteiskunta, jossa kuudesluokkalaiset saavat päivän ajan toimia ihan ihan oikeissa ammateissa. Tekemästään työstä he saavat palkkaa, jota voi vapaavuoroilla kuluttaa harkintansa mukaan yrityskylän liikkeissä ja palveluissa. Tässä tunnelmia Herttoniemenrannan kuutosten yrityskyläpäivästä:


Yrityskylä




Yrityskylä
Meidän koulun kaikki kuudesluokkalaiset lähtivät yrityskylään. Olimme saaneet yrityskylävihot ja olimme opiskelleet sen kokonaan. Kaikki odottivat yrityskyläpäivää. Yrityskylässä ensin oli yrityskyläpäivän avaus. Siellä kerrottiin tietoa, sääntöjä ja avustajat esittelivät itsensä. Jokaisessa yrityksessä oli mm. punainen kansio, josta löytyi yrityksen jokaiselle työntekijälle lappu josta näki päivänkulun ja työtehtävät ja ohjeita eri tilanteita varten.  Jokaisella työntekijällä oli kaksi vapaa vuoroa ja neljä työvuoroa. Jokaisessa yrityksessä toimitusjohtaja piti kolme henkilöstökokousta ja kaksi puhetta.

Minä olin yrityskylässä Helsingin Energian toimitusjohtaja. Päivän alussa minulla oli kiire mutta päivän lopussa ei ollut enää niin kova kiire. Jouduin päivän aikana mm. hakemaan lainan, käymään Terveystalossa, maksamaan laskuja, lähettämään laskuja, pitämään puheita ja henkilöstökokouksia. Vapaa-ajoilla osallistuin energiavisaan ja kaupungintalon äänestykseen. Söin myös kahvilassa vierailin eri yrityksissä. Yritykseni jäi voitolle päivän lopussa.
Tatu 6A


Yrityskyläpäivä
Meidän koulun kaikki kolme kuudesluokkaa oli Yrityskylässä.
Yrityskylä on oppilaiden 'työpaikka' päivänajan.
Meidän koulun oppilailla oli työpaikkoina: kahvila, Alepa, Nordea, kaupunginsuunnitteluvirasto, Martela (sisustussuunnittelu kauppa) ja monia muita.

Teimme siellä päivän ajan töitä siinä työssä mihin olimme päässeet. Minä työskentelin kahvilassa. Kahvilassa teimme mm. kahvia opettajille, teimme kaakaota, myimme myös mehua, keksejä ja teetä. 
Kaikilla oli myös vapaa-aikaa yrityskylässä ja silloin sai käydä ostoksilla yrityskylän kaupoissa, syödä eväitä kahvilan pöydissä, käydä äänestämässä kaupungintalolla ja tehdä kaikkea muuta. 

Oli tosi kiva työpäivä ! : )
Aada 6A



Olimme tänään Yrityskylässä. Sinne tuli kaikki meidän koulun kutoset, 6A, 6B ja 6C.
Minä työskentelin museonjohtajana, järjestin oman näyttelyn ja arvonnan. Yrityskylässä opimme työelämää ja järkevää rahankäyttöä. Yrityskylässä oli yrityksinä ja julkisina palveluina mm. Nordea, ISS, UPM, Sirpa Manssner (en tiedä miten kirjoitetaan), Kaupungintalo, Helsingin taidemuseo, Alepa, Kahvila, Terveystalo, Helsingin energia yms. Koska olin johtaja pidin puheita, sain siitä lisää itseluottamusta :)
Teimme töitä kuin oikeassa työ-päivässä varmaan tehdään, noin klo. 9-13.45 (+ loppu siivoukset) .
Toivottavasti tästä on apua tulevaisuudessa!
Nuppu 6C



me menimme yrityskylään metrolla ja 71 bussilla.
kun näin sen se oli aivan mahtavan hieno. 
minä olin vartija ja meidän yrityksen nimi oli ISS.
meidän vieressä oli sonera.
meillä oli 4 työ vuoroa ja kaksi vapaa vuoroa.
ensin minulla oli kaksi työ vuoroa ja minun piti asentaa valvonta kamera alepaan.
sitten minulla oli vapaa vuoro ja minä ostin omat eväät ja hain pankkikortin ja ostin alepasta karkkipussin . minä tykkäsin siitä todella paljon ja pidimme todella hauskaa kavereitten kanssa .
minä en voi sanoa kun muuta että pidin ja lisää näitä.
Jami 6C






https://fi-fi.facebook.com/yrityskyla

http://yrityskyla.fi/